Guo Tai Mall Shuangqiaolla

Nukuttiin todella pitkään taas tänään kun tuli notkuttua niin myöhään hereillä. Tänään kuitenkin meillä oli sovittuna tapaaminen Herra Jin kanssa - eli entinen vuokraisäntäni ja ystäväni. Ikävä kyllä Coco on lomailemassa sukulaistensa luona jossain kauempana, ja palaa myöhemmin, joten en välttämättä näe häntä ollenkaan.

Sovimme illallisen puoli kuudeksi Shuangqiaoon Guo Tai-ostoskeskukseen, eli ihan sinne samalle alueella jossa asuin 2010. Olin todella jännittynyt, sillä Herra Ji oli maininnut, että silloin rakennuksessa ollut ostoskeskus oli saatu vasta jokn aika sitten valmiiksi. Siis tämä oli nyt juuri se ostoskeskus, jonka avajaiset olisi pitänyt olla vuonna 2010 marraskuussa puoli vuotta sitten, ja kiinalaiset olivat saaneet sen noin kuukausi sitten täysin valmiiksi? Mitä ihmettä. Vai onkohan työmalli otettu jostain ihan muusta maasta kun kiinalaiset ovat tunnettuja ahkerin työntekijöinä. Tiedä siitä sitten.

Pääsimme kokeilemaan myös perinteistä "tuolileikkiä", kun piti vaihtaa metrolinjalta toiseen tyhjään metrojunaan. Ei voitettu ikävä kyllä tällä kertaa, mutta ei se mitään. Viimeisimmistä tuolileikeistä onkin aikaa.
(Mikä tuolileikki? click here & here)

Tuntui todella kummalliselta astua ulos metroasemalta. Kaikki tutut jutut oli vielä paikoillaan, joitakin uudistuksia katukuvaan oli tullut, muta hyvin pieniä. Tavallaan tuntui, että olisi ollut pitkään poissa kotoa, kaikki näyttää tutulta, mutta samaan aikaan etäisesti vieraalta.

Uusi ostoskeskus oli juuri saatu valmiiksi, vain 3,5 vuotta myöhässä aikataulusta

Kiinakoti vm 2010 punaisten kerrostalojen suunnalla - asuin samanlaisessa talossa

Kiinalaiset "ilmoitustaulut" olivat edelleen täynnä, kaikki lika ja roska pitkin katuja, sillan alla vritaava joki haisi edelleen mädältä, ja jokailtaiset markkinat olivat vieläkin samoilla paikoillaan pitkin katua. Kaikki oli melkein kuin ennallaan. Tuntui niin kummalliselta seistä siinä marketin portailla nyt taas, josta hain aina kotiin ruokaa. Herra Ji tuli kiinalaisittan tietysti myöhässä, mutta minua ja Jesseä ei ollut mitenkään erityisen vaikea erottaa ihmismassasta (jaa-a, mistähän johtuisi...).

Jokailtaiset katumarkkinat olivat juuri alkamassa

Kävelimme Guo Tain läpi jutellen niitä näitä ja ostoskeskus oli sisältä muuttunut aika paljon. Alakerrassa sijaitseva valtava ruokakauppa oli pienentynyt johonkin kymmenekseen siitä mitä se joskus oli, ja sen tilalle ympärille oli tullut kymmenkunta ravintolaa ja muuta pikkuliikettä.

Pitkän arpomisen jälkeen päädyimme hotpot-ravintolaan, jotka ovat ehdottomasti yksiä lempiravintoloitani Pekingissä. Harmi, ettei niitä ole Suomessa laisinkaan - tosin siinä voisi olla hyvä markkinarako jollekkin.

Hotpot-ravintola toimii siis niin, että ensin valitaan jokaiseen kerrokseen jotakin syötävää ja alimpaan kerrokseen tulee liemi. Alimmassa kerroksessa on siis ikäänkuin kattila, keskellä on paistinpannu/grilli ja ylimmässä osassa on höyrykattila. Sitten jokainen laittelee raakoja ruokia eri osiin, ja siinä sitten jutustellaan ja syödään samalla kun ruuat kypsyvät. Ruoka ei siis ole valmiina laisinkaan, vaan se valmistetaan ikään kuin itse.

Herra Ji ja hotpot

Puikkokokeleas J näyttäisi pohtivan puikkojen anatomiaa

Käytiin läpi kuulumisia ja muutoksia elämässä. Paljon oli tapahtunut muutamassa vuodessa. Entisistä kämppäkavereistani esimerkiksi Isaac oli mennyt naimisiin aiemmin kesällä ja Kiinaan oli tullut paljon uusia kummallisia lakeja, kuten se, että pitää vierailla vanhemmillaan vähintään joka toinen kuukausi.

Kävimme tämän jälkeen vielä toisessa uudessa ostoskeskuksessa pyörähtämässä ja ostamassa hotellille jotain naposteltavaa. Yritin monesti sanoa Herra Jille, että meillä on sovittua menoa ja sanoin jo aiemminkin, että meidän pitää lähteä tiettyyn aikaan, mutta hän kutsui meidät vielä kotiinsa syömään kuukakkuja. Jos kiinalainen tarjoaa lounaan, tai kutsuu kylään, siitä ei noin vain lähdetä. Se olisi suorastaan röyhkeää. Siinä on siis pakko istua tasan niin kauan kun kutsuja haluaa.

Kuukakkuja: ananasta, passionhedelmää ja mansikkaa. Lisäksi oli vielä paputahna-täytteinen.

Vuonna 2010 viemäni Aarikan puuenkeli oli edelleen paikallaan lähes priimakunnossa

No, mutustelimme kuukakkuja, ja olimme jo kaksi tuntia myöhässä seuraavista menoista, ja keikka, jolle minun piti mennä oli alkanut jo puoli tuntia sitten. Harmitti ihan kamalasti ja olin pahalla tuulella jonkin aikaa. No. Ainakin kuukakut olivat hyviä, sillä ne eivtä ONNEKSI sisältäneet niitä kamalia 100 päivää vanhoja suolaliemessä tms uitettuja hapatettuja ankanmunia. Pitänee ostaa niitä lisää, kun juhlan viimeinen päivä on tänään ja sen jälkeen niitä saa todella edullisesti. Lisäksi mutustellessamme kuukakkuja, Herra Ji soitti puhelimestaan Cocolle ja juttelimma hieman englanniksi. Puhelun kohokohta oli ehdottomasti se kun mainitsin, että toin hänelle Suomesta suklaata - kiinalainen suklaa on edelleen aivan kamalan makuista.. Piristi hieman iltaani kuitenkin.

Kiinalainen "ilmoitustaulu"

No... Minä olin jo myöhässä omasta menostani, mutta autoin Jessen kuitenkin lähimmälle metroasemalle ja muutaman puhelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että on järkevintä kun jätän puhelimen Jesselle ja kaverit neuvovat taksikuskin perille. En olisi kuitenkaan itsekään tiennyt mihin piti mennä, niin näin se meni paremmin. Itse oln todella väsynyt ja harmitti kovasti kun en päässyt keikalle, joten menin hotellille nukkumaan - olin todella väsynyt.

Jesse tuli sitten myöhemmin hotellille, ja oli kuulemma ollut hauska ilta, eikä ollut taksin kanssa mitään ongelmia. Kaverit olivat auttaneet takaisin hotellille ym. Sopivat kuulemma lisäksi vielä menevänsä ensi viikolla kitaraostoksille.

Sellaisia kuulumisia tänään tänne!