Heräsin ajoissa aamulla, että pääsin lähtemään painomuseoon. Olin jostain syistä aina siirtänyt sinne lähtemistä, mutta tänään jo odotin sinne pääsemistä. Elva (lempinimeltään live-GPS) oli antanut ohjeet, kuinka pääsen museoon. Ensin metrolla ja sitten bussilla.

Oli sen verran nälkä, kun jäin metroasemalle, että päätin etsiä jonkun ruokakaupan ostaakseni evästä. Kävin myös nauttimassa viimeisen kiinalaisen ns. pikaruoka-ateriani Yoshinoyassa, josta matka jatkuikin ruokakaupasta bussiin.

Bussia oli helppo käyttää ja huomasin painomuseon olelvan kaukana. Kehän 6 ulkopuolelle taisi bussi ajaa ja oikea pysäkki löytyi helposti, vaikka tällä kertaa kaikki kuulutukset tulivat vain kiinaksi. Eihän näin kaukana ulkomaalaiset asu, joten ei niitä kuulutuksia englanniksi tarvikkaan laittaa (tiedoksi turisteille). Siinä saikin hieman hakea museota. Pääsin ihastelemaan valtavaa graafisen suunnitelun yliopistoa, joka oli suomalaisen yliopistoalueen luokkaa. Siellä kuitenkin opiskeltiin vain painoaineita sekä graafista, muut opiskelut, kuten yleisaineet olivat muualla. Sen verran osasin opasteista lukea. En kuitenkaan kouluun sisälle viitsinyt mennä, joten ihastelin piha-aluetta.



Beijing Institute of Graphic Communication


Painomuseo. Ulkoapäin.


Anti-McDonalds?

Karttojen mukaan (nettikartat sekä metroalueen kartta) museon piti olla eräällä sivukujalla yliopistosta oikealle. Eikä ollut. Etsin museota tunnin, koska kukaan ei tiennyt museosta mitään. No, siinä koulun pihassa se sitten olikin. Kello oli melkein kolme, eli vielä ehtisin käymään museossa. Eikun pääovesta sisään.

Enkä mihinkään pääovelle kylläkään päässyt. Pihassa tehtiin mittavia pihakorjaustöitä ja pääovessa oli kyltti, että tuonnepäin. Jaa mihinköhän. Kysyin neuvoa vahtimestarin näköiseltä naiselta. Ei tiennyt miten museoon pääsee. Kävi kysymässä portinvartijalta, eikä sekään tiennyt mistä museoon mennään. Se siitä sitten. Olin kyllä pahasti pettynyt, enkä itsekään onnistunut löytämään ovea museoon. Harmitti, voin sanoa.

Ja eikun toiseen paikkaan. Puksuttelin ympäri Pekingiä viimeisenä päivänäni hyvästelemässä suosikkipaikkojani, sekä omasta ilosta tinkimässä, vaikken mitään sitten ostanutkaan. Nyt sai sanoa myyjille ihan suorat sanat, että pidätkö minua tyhmänä, jaa että maksaisin tästä tuotteesta neljä kertaa enemmän, FEICHANG GUILE 非常贵了(=erittäin kallis)! Enpähän näe niitä myyjiä enää pikään aikaan, joten tuskin muistavat kun joskus palaan...

Viimeisenä kävin Wangfujngillä. Sain metrossa niin hienon päähänpistoksen että päätin toteuttaa sen. Valitsin kulinaarisen elämyksen yhden matkamuiston sijaan. Päätin syödä skorpionia.

Marssin päättäväisenä ensimmäiseen skorpionikojuun, ja ostin vartaan jossa oli kolme sievää skorpionia. Onneksi paistoivat sen vartaan sentään kopperonsa sisäpuolella, en olsi halunnut nähdä kun nättejä eläimiä paistetaan elävältä. Useampi turisti, ja muutama kiinalainen oli kerääntynyt kojun ympärille.


Nam nam

Siinä se oli, ensimmäinen skorpionivartaani. Skorpionit olivat marinoitu, ja näyttivät huomattavasti enemmän ruualta kuin elävät sellaiset. Puraisin ensimmäisenä hännän yleisön kauhistellessa. Se oli jopa hyvää! Kiitin myyjää ja sanoin, että ensi kerralla tulen syömään lisää, kun palaan. Aika nopeasti tuli kaikki kolme napsaistua kitaan, olivat niin hyviä, suosittelen lämpimästi! Mausteet olivat hyvät, eikä rapissut suussa, kuten voisi luulla. (Skeptikot huom! Minulla on tästä video ja kuvia!)

Kotimatkalla hymyilin riemuisasti. Oli niin hieno elämys ja harmitti, kun en ostanut toista varrasta, oli niin hyvää :( Viimeiset pakkaamiset ja nukkumaan, skorpionin pehmeä maku suussa... :)