Kämppiksien kanssa viimeisen kerran

Janice oli luvannut laittaa eilen viestin mihin menevät uudeksi vudeksi, mutta ei sitten laittanutkaan. Hieman harmitti, että meni pipariksi tuo homma. Tänään he menisivät Kiinan muurille, sinne en tosin lähtenyt. Vietin lauantain siivoillen kämpän kuntoon, ja odotellen lähetystä. Kenkälähetystä.

Huoneen sain järjestykseen ja kengät tulivat. Olivat kyllä hienot, ja hinta oli niin upea, että pakkohan ne oli tilata. Elva tilasi kengät netistä, ja maksoi pankkikortillaan, ja annoin käteiset. Kätevää. Elva vitsaili, että pitäisi perustaa minun kauttani toimiva kenkä/vaate myynti Suomeen, tulisi hyvät rahat, hehe.

Janice ei sitten laittanutkaan tälläkään kertaa viestiä, kun kysyin miltä juna-asemalta lähtevät, jotta voisin tulla sanomaan näkemiin vielä kerran. Sen verran laittoi viestiä, että juna lähtee kello kuusi. Niin, sen kun olisi vain tiennyt miltä asemalta se juna olisi lähtenyt...

Vähän harmitti, mutta ei voi mitään. Kuuden aikaan otettiin viimeiset valokuvat kämppäkavereiden kanssa (hieman kireä tunnelma oli eilisen tappelun jälijltä) ja olin valmis lähtemään vuokraisännän kämpille. Oli se aika haikea olo, kun olin viettänyt niin pitkän ajan siinä talossa, ja se tuntui kodilta - kuten sitä kiinakodiksi olenkin nimittänyt.


Näkemiin kiinakoti

Loin viimeisen silmäyksen huoneeseeni, ja raahasin kamat ulko-ovelle. Isaac oli ottanut jo matkalaukkuni ja hän tuli avustamaan minua laukkujeni kera. Suljin ulko-oven perässäni viimeisen kerran, ja tuntui kummalta, etten enää ikinä palannut sinne. Ensimmäinen asunto, jossa olin asunut yksin vaihtuisi pian taas vanhempien taloon Suomessa. Mutta samalla saatoin huokaista - minä tein sen, selvisin työssäoppimisesta ja asumisesta yksin ulkomailla.

Annoin taksikuskin ymmärtää että olen turisti, joten annoin Isaacin hoitaa puhumisen ja lätkäisin osoitelapun kouraan. En jaksanut puhua kuskin kanssa, kun halusin ihailla viimeisen kerran kotiympäristöni maisemia.
Pian olin jo uudessa osoitteessa, 23. kerros, ja uudesta huoneestani oli hienot näkymät. Korkeat kerrostalorivistöt näkyivät kauaksi, ja olihan uusikin paikka modernimpi kuin ns. oma kämppäni.
 

23. asuinkerros on ihan arkipäivää Kiinassa


Uusi asuntoni viimeisten päivien ajan
 
Tajusin vasta täällä, että minä lähden kohta. Ihan pian oli aikani palata Suomeen. Alkoi jännittää aivan hirveästi! Kaikki se jännitys, mitä ei alussa ollut, oli siirtynyt massiiviseksi loppujännitykseksi. Mahassa lenteli perhosia ja oli toisaalta myös samaanaikaan helpottunut, että haikea olo. 2 ja puoli kuukautta oli mennyt nopeammin kuin ikinä. Muistan kun tulin Pekingiin, ei vain tuntunut siltä, että aika olisi voinut mennä niin nopeasti. Olin helpottunut myös siitä, että kykenin niin isoon saavutukseen, saatoin olla ylpeä itsestäni. Reissun aikana olen kasvanut ja kypsynyt paljon, sekä ennen kaikkea oppinut, mikä oli reissun ensimmäinen tarkoitus.

Illasta luovutin kiitoslahjani pariskunnalla (samanlaisen Aarikan puuenkelin kuin Janicelle), ja se oli oikein nappivalinta - Coco näet keräili enkeleitä. Vähän hirvitti ajatus, kun Coco harmitteli, ettei puuenekillä ollut käsiä - hänhän voisi piirtää enkelille kädet! Voi kamala, kunpa hän tietäisi mitä ne Aarikat maksavat... Aika kului sukkelasti katsellen outoa kiinalaista deittiohjelmaa (niitä on paljon), mutta päädyin kuitenkin nukkumaan kun ohjelma loppui...