Mikäs sen kivempaa työtä kun viittoa kokopäivä kahjoille kuskeille, joita ei kumminkaan kiinnosta

Olen aivan varma että meillä asuu lohikäärme kaasupullokaapissa. Pistin nimittäin kaasuhellan päälle, laitoin juuri kuivaamani pannun hellalle, ja kävelin kaapille hakemaan öljyä. WOOSH. Puolen metrin lieskat valtasivat paistinpannun. Se kesti sekunnin ja paistinpannu oli taas ihan normaali. Välillä tuntuu, että se lohikäärme kaapissa tekee tuota ihan tahallaan, en ole näet ollut ainoa joka on kokenut lohikäärmeemme oikuttelua. Onni onnettomuudessa oli se, että olin kaukana, ja meiltä oli talosta mennyt sähköt poikki, joten liesituuletin ei ollut päällä.

Sähkövika oli tullut kesken yön, ja muutamien puhelinselvitysten jälkeen syyksi selvittyi sähköjärjestelmän tekemä oikosulku turvallisuussyistä? Isaac oli viime iltana, tuolloin jolloin sähköt vielä toimivat, pistänyt riisinkeittimen pistokkeen seinään ja kaikki sähköt olivat sitten meidän kämpästä menneet poikki. On se jännä miten riisinkeitin saa aikaan täydellisen oikosulun.

Työpaikalla joku lapsellinen kiinalainen (okei, kuinka moni niistä ei ole lapsellisia??) oli keksinyt, että hissien nappeja voi painaa huvin vuoksi joka kerrokseen. Eikä ne kyllä piittaa turvarajoistakaan. Aina hirvittää mennä hissillä ruuhka-aikoihin työpaikalla - kun hissiin tunkee 25 kiinalaista ja sitten vielä yrittää mahduttaa kymmenen lisää. Turvarajoitukset lukee hississä sekä kiinaksi, että englanniksi. Enintään 13 ihmistä tai 1000 kiloa. Nih.

Hissi piipittää ylipainoa, ja silti sinne tunkee lisää kiinalaisia. Sitten vasta kun hissi piipittää vaaraa, hissistä tuupataan ulos ovea lähimpänä seisovat. Taitaa olla kaikilla niillä hylätty luetun ymmärtämisessä. Toivottavasti mikään niistä hisseistä ei romahda minun aikanani...

Lisäksi työpaikalla odotti yksi lapsellinen kiinalaiskollega lisää. Hän oli innostunut purukumi-hiirenloukku pilasta. Innokkaasti kävi tarjoilemassa purkkaa kaikille, ja aika moni sai sitten loukun sormilleen. Omasta ala-asteiästä kyseinen pila oli jäänyt kivuliaasti mieleen, ja paketti näytti epäilyttävästi samalta, minkä olin saanut sormilleni ala-asteella, jätin väliin. Oli se kieltämättä hauskaa kun niin moni haksahti tähän pikku pilaan. Lisäksi työkaverini jekuttama toinen työkaveri yllättyi pilasta niin, että lätkäisi säikähdyksissään sanakirjalla päähän. Ehkä meissä kaikissa on se sisäinen pilailija, ainakin kiinalaisissa näyttää olevan.

Töissä lavastimme muutamia kuvaa lehteä varten, (no ok, on niistä osa aitoja) ja lisäksi otimme upean ryhmäkuvan, joka näyttää kylläkin ala-asteen koulukuvalta, saatte sitten ihastella sitä lehdestä (ja ehkä myöhemmin kun saan kuvan värit korjattua) :)

Työkaverini KaiLin antoi minulle eilisiltana kiinalaisen lempinimen. Hän sanoi että tukkani näyttää siveltimeltä (se on kyllä totta kun miettii) ja koska käytän sivellin-työkalua paljon tietokoneella työskennellessä, hän alkoi kutsua minua nimellä Shuazi, 刷子, Sivellin.

Tänään tulin siihen tulokseen, että nimi on niin osuva, että haluan kiinalaiseksi nimekseni Siveltimen. Nimi kuulosti niin omalta, että pakkohan näin hieno nimi on pakko ottaa käyttöön! Pyysin vielä Elvaa kirjoittamaan nimeni oikein, halutessani varmistaa että sanakirjan sana vastaa samaa minkä olin eilen kuullut. Aluksi nimeni oli kovin huvittava työkavereideni mielestä, mutta se hihitys loppui aika nopeasti kun he muistivat jälleen että olin oikeasti luova ihminen.

Ei ole mikään kaunis nimi mitä kiinalaisilla usein on, kuten Ming Mingit, Mei Huat jne, mutta parempi osuva nimi, kuin yleinen kaunis nimi, joka ei ole osuva sitten ollenkaan. Kiinalaiset antavat lapsilleen sellaisia nimiä, joita toivoisivat heidän olevan, kuten vaurautta, kauneutta, rohkeutta yms kuvaavia nimiä.

Minulla on kavereinani niinkin upeita ihmisiä kuin Kiinan Punainen, Korkea, Pikku Metsä, Kultainen Rakkaus... Amerikkalaisystäväni tuntee erään jonka nimi on Kansan Tanssi, ja hänen siskonsa on Kansan Ooppera.

On se komeampaa olla taiteellinen ja omistaa nimi Sivellin, kuin olla nimeltään Kuningas Olympialaiset (2008 vuoden hittinimi, yllätys yllätys) ja olla sitten ihan toivoton urheilussa...