Tänään olo oli jo helpottunut niin, että päätin mennä huomenna töihin! :) Ruoka on mennyt ihan alas asti, eikä ole tullut ylös ja viime yön sain nukuttua mitä mainiosti!

Erään kaverini suuri idoli (eräs kiinalaiskorealainen laulaja) oli tullut Pekingiin kirjan julkaisujen merkeissä, joten kävin ruokakauppamatkalla hakemassa samalla uuden kirjan ja nimmarit siihen kaverille. Oli laulaja melko ällistyneen näköinen jo tullessaan (satuin seisomaan ihan hänen kulkureittinsä vieressä) kun olin ainoa "ufo" koko ryppäässä. Olin jo 1011. nimikirjoitusjonossa. Onneksi jonotussysteemi oli niin nerokas loppujen lopuksi, että varsinaista nimikirjoitusta en joutunut odottamaan kauaa. Nimmaria nimittäin mentiin hakemaan satasten ryhmissä, ensin siis 1-100, sitten 101-200 jne, joten sain siinä aikaa hoitaa ostoksia ja tutustuin muutamaan uuteen kiinalaisnuoreen :)

En kyllä enää mene kiinalaisiin fanitapaamisiin, oli tarpeeksi pelottava tuo jo itsessään. Useampi fani huutaa ja kiljuu samaan aikaan, ja korvan juureeni yksi teinityttö innostui kailottamaan megafonilla, haluaisiko tähti naimisiin hänen kanssaan. Huvitti kyllä neidin huutelut kun korvakivut olivat loppuneet.

Tähti oli niin iso että paikalla oli vartijoita, henkivartijoita, poliiseja ja jopa sotilaita konekivääreineen. Lisäksi koska kyseessä oli niin iso stara, oli hän päättänyt pilailla fanien kustannuksilla, ja saapua tapaamiseensa 2 tuntia myöhässä. Sen ajan hän pyöri ylimmässä kerroksessa vilkuillen alakerroksiin ja leikkien hisseillä. Noh, ainakin olen seissyt 30 sentin päässä Kiinan tunnetuimmasta ja suosituimmasta pop-mieslaulajasta... Ja hän katsoi minua todella kummastuneena.

 


Kiinan tunnetuin popstara?