Ei tuntunut kyllä joululta tämä sitten yhtään. Päivällä pärjäsi pitkähihaisella pihalla kun aurinko paistoi, eikä kyllä ne kiinalaisetkaan oikeastaan edes vietä joulua. Tai no, täällä joulun merkitys on kaupallisempi kuin Suomessa. Annetaan lahjoja ja omenoita. Kyllä vain.

Kaupasta ostetaan omena, ja sitten kauppias paketoi sen nättiin paperiin. Koska jouluaatto on kiinaksi Ping'an ye 平安夜 ja omena taas on Pingguo 苹果, on ihan loogista antaa omenoita lahjaksi.

Elva oli jumittunut metroasemille superruuhkan (klo 18) vuoksi, joten sen ajan käytin puhumalla Skypessä perheen kanssa :) Muut kutsumani vieraat eivät päässeet syystä tai toisesta tulemaan, sillä suurin osa oli matkustanut muualle. Joyra soitti lentokentältä, että ei nyt pääse tulemaan, sillä oli juuri yhtäkkiä päättänyt lähteä takaisin Lontooseen... Ainakin Elva tuli, ja se oli kiva juttu :)

Vihdoin Elva sitten pääsi meille ja kävin hakemassa hänet metroasemalta, josta kaupan kautta kämpille. Elva sanoi, että ei ollut ikinä nähnyt niin pitkiä jonoja kaupoissa. Ihmettelin suuresti, että miten niin ei ole nähnyt niin pitkiä jonoja, kun ovat arkipäiväistä, että jonossa saa seistä sen puoli tuntia. Elva kuitenkin sanoi, että kaupungissa on toisaalta niin paljon ruokakauppoja, ettei tarvitse mennä vain sinne yhteen. Meillä kun ei ole tuossa vieressä vaan kuin tuo yksi ostoskeskus, kun se toinen ei ole vieläkään valmis.


Kakku :)

Aloitimme jouluruokien lämmittelyn ja laittamiset melkein heti kun tulimme. Elva oli ostanut minulle pienen Hello Kitty- juustokakun (itse annan lahjani myöhemmin, kun unohtui sitten kiiressä antaa :( ). En raaskisi syödä sitä kyllä ollenkaan, on niin hauskan näköinen. Lisäksi hän oli tuonut yhden ison juustokakun ruokapöytään.

Isaac ei jostain syystä osallistumaan, hän on ollut jo pitkään omassa huoneessaan, tiedä sitten mikä on. Mutta Anton liittyi seuraamme.

Meillä oli ruokapöydässä persikoita, luumuja, mandariineja, mantouta, kiinalaista wokattua kaalia, karjalan piirakoita (+munavoita), porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, keitettyä porkkanaa ja tomaatteja. Eli siis ainakin jotain :)


Joulupöytä, ja taustalla Halvan salmiakkia 


Tytöt ruokasilla

Oli kyllä hauska ilta ja aika lensi niin, että Elva lähti vasta 23 aikaan, ja Anton lähti saattamaan häntä minun jäädessä laittamaan ruokia ym pois... Oli sittenkin ihan kiva ja yhteinen ruokailu oli hauska. Tykkäsivät paljon suomalaisista jouluruuista. Niitä on kyllä vielä kaapissa paljon jäljellä :)