Tänään olin niin täpinöissäni koko aamun ja edellisen illan, kun odottelin ensimmäisen työpäivän alkua. Ei haitannut tippaakaan metrossa väkisin eteen unkevat ihmiset, eikä metron pikku tulen ja savun hajut, jotka eivät ole (normaleita).

Olin ajoissa ja innoissani. Aamulla sain aluksi tutustua yhtiöön, työntekijöihin ja pomoihini paremmin.

China Wandererin (Kiinan kulkijan) bisnesidea on suorastaan nerokas! Se on matka-avustus yhtiö omatoimimatkailijoille, joka auttaa selviämään kaikenlaisissa tilaisuuksissa Kiinassa. Mitä enemmän maksaa, sitä enemmän saa palveluita käyttöönsä. Esimerkiksi jokainen palvelun tilaaja saa käyttöönsä koko Kiinan kattavan wikipediapaketin, joka sisältää joka provinssista ja sen kaupungeista mielenkiintoismmat ja parhaimmat nähtävyydet, tapahtumat, ruokapaikat, ostoskadut, tietysti hotelleja eri makuihin ja hintoihin, sairaalat, terveyskeskukset, ensiapuohjeet, kartat... Lisäksi yhtiö voi hoitaa kaikki hotellit, ravintolavaraukset, ohjelmavaraukset ym puolestasi, jos tarvitsee, ja voi tulla lentokentälle vastaan. Myös yhtiö tarjoaa käyttöön puhelinta, jolla voi soitella halvemmalla kotiin tai päivystäville oppaille, jotka toimivat myös tulkkeina. Se hoitaa myös lentojen, junien, autojen ja muihin matkustustarpeisiin liput halvemmalla ym. Halvin paketti maksaa 20 dollaria ja kallein on 100 dollaria (ovat nyt laajentamassa myös eurooppaan ja kaikkialle muualle maailmaan vähitellen), palvelut on siis englanniksi... Mutta miten hieno ajatus, ja miten hienoa olla kehittämässä tälläistä firmaa! :)

Työntekijöitä tuolla on 10 minun lisäkseni. Muutama amerikkalainen, saksalainen ja jonkun muun maalainen... muutaman kiinalaisen lisäksi, ei paha. Pomoni on siis kiinalainen  nuori nainen, "Naomi". Saavat muuten koulussa ihmetellä työsopimustani, kiinalaiseen tapaan siihen lyötiin leimat allekirjoituksien sijaan :) Naomin hyvä ystävä olis iis suomalainen, ja on asunut tämän kanssa aikoinaan 3 vuotta... Ehkä löytyy siis jotain yhteisymmärrystä...

Kaikki kiinalaiset puhuvat aivan loistavaa englantia, tosin muutaman kerran olen joutunut käyttämään apusanoja muutamalle työntekijälle, muuten pelittää loistavasti. Naomi puhuu todella hyvää englantia ja on opiskellut lapsena useita vuosia Shaolinin kungfu koulussa, ja lisäksi tuntee temppelistä ja viereisestä (ja entisestä) kungfu koulusta suurimman osan munkeista. Wow. Tällä hetkellä hän on sopimassa Shaolin munkkien esiintymisistä mm. Ranskaan. Hän on lisäksi ollut markkinatiimissä, joka on nostanut munkkien mainetta ympäri maailmaa. Ei siis kannata alkaa ryppyilemään tälle pomolle. Kyseli muuten kungfu treeneihin lähtemään joku päivä.. :)

Esimieheni "Logan" on saksalainen, mutta hänellä on varsin jämpti ote alaisiin ja töihin. Hän tosin käyttää paljon huumoria, joten olot ovat leppoisat, parempi näin siis kuin edellisessä paikkaa.

Päivästä katsottiin ohjelmat joita tarvittiin. Koska Kiina on piraattimaiden äiti, ovat siis kaikki uudet Adoben Creative Suiten ohjelmat kräkättyjä, ei siinä mitään, hyvin pelittävät. Maksoivat 10 yuania kappaleelta kuulemma. Joten asensivat sitten kaikki setin kamat samaan syssyyn. Enkä minä noihin piraatteihin ala puuttumaan sen enempää, vaikka se onkin väärin, täällä on mahdotonta valvoa piraatteja ja sitä paitsi, viranomaiset voi aina lahjoa puolelleen.

Siitä sitten hommiin. Loppupäivästä sain aikaiseksi kolme web-layoutia, joista molempiin oltiin tyytyväisiä. Kehuivat tasoani erinomaiseksi, suhteessa aikaan ja laatuun. Yhden wikipediapohjan (jota jostain tuntemattomasta ja ihmeen vasikeasti selitettävästä syystä on vaikea käyttää, koska he eivät itse osaa laittaa tekstejä paikoilleen, mutta ottavat pohjan talteen, myöhempiä käyttöideoita varten) ja kaksi versiota business-sivuista. He ovat siis tekemässä muutamaa erilaista pääsivustoa, business, yksin/pari matkaajat ja ryhmämatkaajat näin alkuun. Myös sijoittajille tulee oma sivu. Mutta töitä riittää, ja vihdoin pääsin tekemään oikeasti omia hommia, sitä mihin minut on koulutettu, tuli mahtava olo - se kaikki luovuus sisällä oli vain odottanut purkautumistaan koko tämän ajan :)

Sitten iltapäivän huipennus. Yhdestä kiinan kielen koulusta oli tullut vastaus työssäoppimispyyntööni, vastasin että minulla on jo työ, kiitos mielenkiinnostanne. Luulin sen olevan siinä sitten. Ei kuitenkaan.

Ei mennyt kauaakaan, kun kysyivät teenkö freelance töitä. Tottahan toki, vastasin innokkaasti. Heillä oli tarvetta logolle, käyntikorteille ja ovikyltille. Ei paljon hommaa siis. Kysyin paljonko tarjoavat työstäni, mutta sain toisenlaisen idean. Koska kyseessä oli kiinan kielen koulu, ehdotin vaihtokauppoja; Minä teen heille suunnittelut ja autan printtipalveluiden kanssa, he tarjoavat minulle loppujakseni ilmaiset kiinankielen tunnit.

Sovittu.

Huomenna siis töiden jälkeen tapaamaan asiakkaita ja neuvottelemaan ekoista kiinan kielen tunniesta :) Tulin siihen tulokseen että ilmaiset oikeat ja laadukkaat kielitunnit täällä paikan päällä ovat rahaakin arvokkaampia, jos tulevaisuuteni suuntautuu takaisin tänne Kiinaanpäin. Opettajina on siis ihan kiinan ja englannin kielen maistereita, ja sen uskon kyllä, sen huomasi englannistaan ja heidän web-sivuistaan. Lisäksi koulu sijaitsee lähellä työpaikkaani... Huippua.

Näillä siis edetään ja ihmetellään huomenna lisää :) !!!


Selvisi China Wanderin logokin tänään. Se esittää kiinalaista kompassia. (Google)