Tänään on ollut taas melkoinen opiskelupäivä. On tultu opiskeltua kieltä (pyrin tunnin opiskeluun päivässä) ja hieman aasialaista väri/symboli psykogoliaa sitten työpaikkaa varten. Työnhaku näyttää valoisammalta. Tänään sain useampia vastauksia The Beijingerin kautta, joten olen portfolioita ynnä muita laittanut eteenpäin, Beijingerissä kun ei harvemmin mitään suoria yhteystietoja ole. Eräs peliyhtiö on kiinnostunut minusta suuresti ja käy nyt neuvotteluja, onko mahdollista tulla heille, kuitenkin näin lyhyeksi ajaksi. Uskon että kaikki järjestyy.

Maanantain tapporuuhkien vuoksi, ei muutenkaan innostanut sen erityisemmin lähteä mihinkään, kuin lähiostariin metsästämään leivinjauhetta Herra Jin antamien apusanojen varassa. Helposti nyt sitten löytyikin. Se tosin on täällä leipäjauho tai muu vastaava. Kiinalaiset hei, leipäjauho on ihan eri asia kuin leivinjauhe...

Ruokaa tuli ostettua sitten taas viikon ja mahdollisesti pidemmänkin ajan tarpeisiin. Kaupasta löytää kaiken maailman kummallisuuksia, tänään esimerkiksi oli pakko ostaa ihan kokeilun (ja HALVAN hinnan) vuoksi suklaasulatejuustoa, sellasita aamupalajuuston tyylistä. Ei täällä muita juustoja sitten myydäkkään kun niitä aamupalajuustopaketteja ja ovat sangen kalliita. Löysin myös omenamehua viimein. Tuli oikein tuhlattua. 8 euroa kahteen jättisäkilliseen ruoka-aineksia.

Tänään tuli kokkailtua italianpataa, jota toin Suomesta pussillisen mukanani. Oli todella hyvää, kun korvasin jauhelihan herkkusienillä ja lisäsin hieman kananmunaa. Ei niitä kiinalaisia ruokia jaksa jokapäivä lähteä arvuuttelemaan kaduille...

Pekingiläinen ruoka eroaa pohjoisen keittiönsä myötä todella paljon siitä, mitä saa kiinalaisessa ravintolassa eteensä. On paljon nuudelia ja mausteita, sitä lähinnä täältä kaduilta ja ravintoloista sitten enemmän saakin. Toki, Pekingistä saa mitä tahansa, kunhan sattuma osaa kohdalle tai osaa vain etsiä.

Coco kertoi aikanaan, että kiinalaisen terveysopin mukaan ei ikinä ole ruokajuomia, kun tämä suomalainen röyhkimys kysyi vettä, sillä ruoka nyt sattui olemaan melko tulista. Muut ruokatavat sujuu jo somasti, osaan syödä äänekkäästi ja ryystää. Tämä vesijuttu pääsi yllättämään.

Nyt hyvällä omatunnolla kotona  katselen "Vedetään hatusta"- ohjelmaa ja mussutan italianpataa, salaatin, leivän ja omenamehun kanssa. Enkä ole vielä saanut pahoja henkiä elimistööni ruokajuomista. Ganbei!

 

 



Tälläinen nättimys lähti mukaan eläintarhasta :)