Eilen meni melko myöhään töissä (olin extraa, jotta tänään pääsen kiinankielen tunneille aamupäivästä), joten en sitten eilen jaksanut enää kirjoitella.

Töissä on kivaa. Siis oikeasti kivaa. Kun aihepiiri on niinkin osuva, kuin Kiina, miksi ei voisi olla pitämättä...? Tai no, minä ainakin pidän. Eilen päätin eksyä ruokaostoksien jälkeen viereiseen hiustarvike/kauneusputiikkiin. Osasin jo sen verran lukea että kaikista ostoksista -50%... Täällä on nyt tämän viikonlopun, eilisesetä alkaen kiitospäivän alennusmyynnit tai muut vastaavat. Tuli siis tuhlattua kasaan tukkatarvikkeita ja muutamaan kosmetiikkaan huimat 4 euroa.

 

Tänään olin siis aamusta ensimmäisillä kiinankielen tunneillani. Saan valita vapaasti lukujärjestyksestä mille tunneille haluan mennä. Saan myös yksityisopetusta ja kustantavat kirjani. Tällä erää tuntini ovat maanantaisin ja perjantaisin 10-12. Olen myös aikeissa mennä sunnuntaisin kuunteluharjoitus ja puhe harjoitustunneille. Minulla on nimittäin kiinalainen z(h), q, r, sh, j, ja x vika. Eivät ole mitään helpoimpia kirjaimia suomalaisen suuhun...

Olin todella yllättynyt kun tunti alkoi. Minut oli pistetty suoraan kehittyneempien, eli helpoimmasta vähän vaikeampaan, ryhmään. Ei haitannut. En välillä ymmärtänyt, mutta opin nopeasti ja kyselemällä oppii. Nyt osaan hienosti vertailla, esimekriksi sitten kauppiaille, että tuo on kyllä huonolaatuisempi kuin mallikappale. Tykkäsin kovasti tunneista, ja opettaja kehui kirjoitustaitoani. En siltikään osaa sanoa vielä kunnolla ququ tai buru. ququ kuulostaa khyky:ltä ja buru oikeasti sanotaan bushu (kuulostaa vähän bonjour:ilta ilman n&r kirjaimia)... Näin sitä opitaan :)

Töissä sitten ei ollutkaan mikään ihmeellisin päivä, viimeistelin Shaolin sivun ja siihen oltiin tyytyväisiä. Loppuajan tein freelancea.

Huomenna Elvan kanssa kaupungille VIHDOINKIN ostamaan vaatteita... Ja auttaa paljon kun on kiinalainen mukana, joka tietää oikeat hinnat ;)